Kadonneen Sahasaaren salaisuus

Porvoon Höyrysaha koko laajuudessaan 1930-luvulla.

 

Kadonneen Sahasaaren salaisuus

Porvoonjokea etelään päin matkatessa vastaan tulee Hamarin edustalla salaperäinen saarirykelmä – Sahasaaret. Umpeen kasvaneiden saarten rantamilla näkyy lahonneita paalujen raatoja, kanavan tapainen väylä ja rakennelmien jäänteitä. Tunnelma on unenomainen, tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt…

Mutta sata vuotta sitten tunnelma oli aivan toinen sillä tuolloin saaret olivat Porvoon Höyrysahan keskus. Hamarin edustalle Ängsholmeniin perustettiin lastauspaikka jo vuonna 1863. Vuonna 1870 porvoolainen August Eklöf perusti saarelle Etelä-Suomen ensimmäisen höyrysahan.  Vuokrasopimuksessa saari näyttää myös uuden nimen – Kaunissaari. Myöhemmin sahan myötä käyttöön vakiintui nimi Sahasaaret.

August Eklöfiä pidetään yhtenä Suomen ensimmäisistä saha-alan yrittäjistä. 1870-luvulla puunjalostusteollisuus oli vahvassa noususuhdanteessa mikä näkyi myös uuden sahan toiminnassa: vuonna 1871 sahatun puutavaran laivausmäärän ollessa 288 standarttia nousi se seuraavana vuotena jo 1805 standarttiin. Raaka-ainetta olikin tarjolla runsaasti: monet maanviljelijät kärsivät vielä 1860-luvun raskaiden katovuosien seurauksista ja joutuivat myymään metsää maksaakseen velkojaan.

1880-luvulle tultaessa Porvoon Höyrysahan tuotteita vietiin jo laajasti ulkomaille. August Eklöf keskittyi tarmokkaasti kehittämään tuotteiden laatua painottaen erityisesti puutavaran luokittelua ja saavuttaen näin ulkomaisten ostajien luottamuksen. Porvoolaisen höyrysahan tuotteita vietiin eniten Ranskaan, mutta myös Englantiin, Espanjaan, Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan. Ripeästi kasvanut puutavaran vienti mullisti Porvoossa harjoitetun ulkomaankaupan: vuonna 1870 viennin arvo oli 999 773 markkaa. Vuonna 1890 viennin määrä oli noussut 2 309 322 markkaan, josta puutavaran osuus oli 1 897 527 markkaa.

 

Puutavaraa tapulista proomuun.

Puutavaran saamiseksi maailmalle oli puutavara lastattava ensin proomuihin ja Haikkoon redillä lasti siirrettiin isompiin purjelaivoihin. Proomussa oli kaksi miestä, jotka tekivät puutavarasta vinssillä laivan kannelle nostettavia taakkoja. Laivan kannen lastiluukulla seisoi manttelimies, joka johti lastin nostoa luukulle. Alhaalla laivan lastiruumassa oli joukko naisia lastaustyössä tehtävänään täyttää koko ruuma mahdollisimman täyteen puutavaraa. Tämän jälkeen jatkettiin työtä laivan väli- tai ulkokannella lastaten kyytiin kevyempää kansilastia.

Sahatoiminta oli varsin riskialtista. Porvoon höyrysaha paloi vuonna 1890 mutta tuhkasta nousi uusi sahalaitos: uudelleenrakentamista varten Eklöf matkusti Ruotsiin tutustuakseen uusimpiin teknisiin innovaatioihin. Hän rakennutti palaneen sahan tilalle uudistetun ja laajennetun höyrysahan, josta muodostui yksi Uudenmaan suursahoista.

 

Porvoon Höyrysaha noin vuonna 1890.

Saha levittäytyi 1800-luvun lopussa ympäröiville saarille ja ajan myötä kokonaisuus sai nimen Sahasaaret. Kaunissaari oli sahalaitoksen pääsaari: siellä tapahtui sahatoiminta ja siellä olivat saharakennukset, konttori, kaksi työläiskasarmia ja laajat puutavaravarastot. Pääsaaren kylkeen rakennettiin roskapuusta ja mudasta Savisaari, jossa paloi ”Rimahelvetin ikuinen tuli” kun jäterimoja poltettiin pois. Saarten välille rakennettiin puupaaluilla vahvistettu kanava. Honkasaarella sijaitsi järeämmän puutavaran lautatarha ja kaksi asuinkasarmia. Pohjoispuolella sijaitsevaa Pajasaarta käytettiin myös lautatarhana kun taas Hamarin ja Sahasaarten välillä oleva luoto Pikku-Helli toimi koivulaudan kuivatuspaikkana.

 

Puutavaran lastaajat proomussa.

Sahasaarilla asui myös osa sahan työväestä. Työläiskasarmien asunnot olivat pieniä, jotkut vain 16 neliömetriä. Niissä saattoi asua jopa yhdeksänlapsinen perhe sekä oven viereen sijoitetussa sängyssä alivuokralainen. 1880-luvulle tultaessa Kaunissaarella asui 79 asukasta. 1890-luvulla väkiluku nousi yli 600 kun saarelle siirrettiin Karjalasta lisää asuinrakennuksia.

Saha lopetti toimintansa vuonna 1955. Sahasaarilla olleet rakennukset purettiin ja maasto tasattiin. Laajasta sahatoiminnasta jäljelle on jäänyt vain saarten rantojen paaluvahvistukset ja jäänteet konttoria ympäröineestä puistosta sekä saarten nimi – Sahasaaret.

 

Hannele Tenhovuori