Borgå Bryggeri – Porvoon Panimo; pala porvoolaista teollisuushistoriaa

MED Borgå Bryggeris sista trähus rivs ner foto E Nurmi

Ruotsalaissyntyinen kauppias Viktor Wulff osti vuonna 1870 Lundinkadulta (tuolloin Puistokatu) keskeneräiseksi jääneen tehdaskiinteistön, rakennutti sen loppuun ja perusti siihen panimon. Hän palkkasi vuonna 1872 panimomestariksi ruotsalaisen Robert Wilhelm Ekblomin, josta tuli tehtaan omistaja vuonna 1875. Ekblomin liiketoimet menestyivät, ja hän rakennutti panimoon kaksikerroksisen kivisen uudisrakennuksen, johon kuului myös työläisasuntoja. Panimon nimeksi tuli Borgå Bryggeri – Porvoon panimo. Tehdas valmisti oluen lisäksi portteria, kaljaa ja simaa. Panimossa työskenteli kymmenkunta työntekijää, jotka tekivät 12-14 -tuntisia päiviä. Kahdeksan hevosta kuljetti tuotteita kaupunkiin ja ympäristöön. Panimon valmistama portteri oli suosittua Helsingissä saakka.

Vuosisadan vaihteessa Ekblom siirsi tehtaan Mårten-pojalleen, joka oli hankkinut Keski-Euroopassa panimomestarin koulutuksen. Porvoon panimon tiloihin kuuluivat tuolloin konttori, panimomestarin huone, eteinen, renkikammari, panimosali, kone-, mallas-, pullotus-, huuhtelu-, ja hiivahuoneet, kellari, puusepän sekä tynnyrintekijän huone. Lundinkadun ja Runeberginkadun varrella sijainneessa puutalossa sijaitsi Mårten Ekblomin perheen koti.

Panimon tuotteet olivat suosittuja ja ne tunnisti pulloetiketin ja korkin BB-tunnuksesta, joka oli taiteilija Louis Sparren piirtämä. Mårten Ekblom tilasi myös kotiinsa jugend-tyylisen, huippumuodikkaan sisustuksen Louis Sparrelta ja tämän puusepänliikkeestä vuoden 1905 tienoilla, jolloin hän toi kaupunkiin amerikkalaisen nuorikkonsa Wenonah Williamsin. Ekblomin kotia uusittiinkin huone huoneelta ja siitä muodostui omalle ajalleen erittäin moderni ja yksilöllinen kokonaisuus.

Ekblomin panimo selvisi kaikista ongelmista, niin kilpailijoistaan, raittiusliikkeestä, kieltolaista kuin myös sodista. Erityisesti kieltolain mukanaan tuomista vaikeuksista selvittiin kun 1920-luvulta lähtien tehtaassa alettiin valmistaa virvoitusjuomia.  Ekblom-suvun omistus päättyi vasta vuonna 1952 tehtaan siirtyessä Wihuri-yhtymälle, joka siirsi vuonna 1969 tuotannon Heinolaan. Panimon kaikki rakennukset  purettiin pois vuoteen 1979 mennessä – niiden joukossa myös Lundinkadun ja Runeberginkadun kulmassa sijainnut puutalo.

Lue myös

Summer in Porvoo Museum Is Full of Art

Porvoo Museum’s summer season opens with three shows exhibiting paintings by Albert Edelfelt, silhouette art, and contemporary art as part of the Porvoo Triennale. The fall season sees an online exhibition of shop signs from different eras. The Christmas season invites visitors to the traditional Christmas dinner table, while the exhibition about small birds continues past Christmas and through the winter.

Porvoo Virtual Art Gallery

Porvoo Virtual Art Gallery will take you from one mood and theme to the next. You can expect the power of colours, life and fantasy, landscapes and portraits, and an ambience beyond reality.

Phenomenal Iris Is Bursting With Colour

Porvoo Museum’s new exhibition Phenomenal Iris presents the company Aktiebolaget Iris, which operated in Porvoo at the change of the century. The company operated for five years, during which it laid the foundation for the emergence of Finnish design.

Joulupoyta-julbord-2022

Christmas in Porvoo Museum 2023

29.11.2023 – 14.1.2024
Holm House
Christmas in Porvoo Museum takes us again back to the 18th century to visit the merchant family Holm.

Kultaranta II

A.B. Borgå Båtvatf O.Y. fick år 1929 en specialbeställning, för det behövdes en ny täckt båt för president Lauri Kristian Relander: Kultaranta II.

Kultaranta II

Tasavallan tärkein vene on Kultaranta, jolla presidentti liikkuu kesäaikaan Naantalissa kesäasuntonsa Kultarannan vesillä.