Mämmi muistuttaa meitä vanhojen paastoruokien perinteestä. Alkujaan mämmi oli länsisuomalainen pääsiäisruoka, jota nautittiin erityisesti pitkäperjantaina. Pääsiäinen oli ennen hyvin kurinalainen juhla, jota edelsi laskiaisesta alkanut paasto. Pitkäperjantai oli vuoden vakavin päivä, johon liittyi erityisen runsaasti kieltoja: ei saanut sytyttää tulta lieteen, ei saanut lakaista, ei kehrätä, ei käydä kyläilemässä. Kun tuvan tai keittiön lieteen ei saanut sytyttää tulta, oli tyytyminen sellaiseen ruokaan, jota saattoi syödä keittämättä. Pitkäperjantain ateria syötiin usein vasta auringon laskettua. Pöydässä saattoi olla tarjolla kapakalaa, silakkaa, kuivaa leipää ja mämmiä. Mämmiä oli valmistettu etukäteen ja se säilyi muutaman päivän. Kansan parissa mämmiä on syöty kylmänä päretikulla tai leivän päälle levitettynä.
Mämmin alkuperästä tiedetään varsin vähän mutta ensimmäiset kirjalliset maininnat mämmistä ovat 1700-luvulta. Pääsiäismämmin kansanomainen valmistustapa ei ole vuosien saatossa juuri muuttunut. Vuonna 1751 Turun Akatemian kemian professori P. Gadd julkaisi ohjeen, joka vieläkin on perinteisen mämmin perusta: ” Yksi osa ruisjauhoja, kaksi osaa jauhettuja ruismaltaita, jotka imelletään kuumassa vedessä, tuokkoseen pantua vetelähköä seosta kypsennetään lievässä uuninlämmössä 6-7 tuntia.”
Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä suomalaisuuden vaalijat näkivät mämmissä muutakin kuin paastonajan ruokalajin. Kun Suomi etsi itselleen kansallisia symboleja, perinteikäs suomalainen mämmi sai paikkansa muiden tunnuskuvien rinnalle. Makea, maltaista ja jauhoista imellytetty pääsiäismämmi tuli vähitellen tunnetuksi emäntäkoulujen, maatalousjärjestöjen, keittokirjojen ja sanomalehdissä olleiden reseptien kautta.
”Kyllä mämmi on hyvää!” Porvoolaisesta albumista vuodelta 1922.
