Georg Christiernin ja hänen upea kuva-aarteensa

Valokuvaus on vanha keksintö, jonka avulla voi tallentaa niin henkilöitä, maisemia kuin tapahtumia. Kaupungininsinööri Georg Christiernin (1887-1980) keräsi elämänsä aikana upean valokuvakokoelman, joka kertoo Porvoon muutoksista 1930-luvulta aina 1970-luvun loppuun asti. Kuvien avulla pääsemme aikamatkalle Porvoon lähihistoriaan.

Lue myös

Arkeologinen iltapäivä

Maanantai 26.2.2024 klo 12‒15
Porvoon museo järjestää Arkeologinen iltapäivä -webinaarin, jossa kerrotaan vuoden 2023 aikana tehdyistä arkeologisista tutkimuksista itäisellä Uudellamaalla.

5 vinkkiä onnistuneeseen museovierailuun

1. Unohda normit Museonäyttelyyn voi tutustua juuri sillä lailla kuin itse haluaa. Museoon voi tulla yksin tai porukassa, näyttelyissä voi lukea kaikki tekstit tarkkaan tai jättää ne lukematta, voi tutkia

Porvoon museossa taiteentäyteinen kesä

Porvoon museon kesäkauden näyttelyissä nähdään Edelfeltin maalauksia, siluettitaidetta ja nykytaidetta Porvoon triennaalissa. Syyskaudella avataan verkkonäyttely, jossa eri aikojen kauppakylttejä pääsee tutkimaan. Joulukauteen kuuluvat perinteiset joulupöydät, joulusta yli talven on esillä myös talven pikkulinnuista kertova näyttely Sininen hetki.

Porvoon virtuaalinen taidemuseo

Porvoon virtuaalinen taidemuseo vie sinut tunnelmasta ja teemasta toiseen. Luvassa on värien voimaa, elämää ja fantasiaa, maisemia ja muotokuvia ja tunnelmia todellisuuden tuolla puolen.