Maailman merille – porvoolaisen merimiehen tarina
Porvoolainen Zacharias ”Zacki” Nyberg (1884–1905) tiesi jo nuorena, että hänestä tulisi merimies. Hän sai 17-vuotiaana paikan jungmannina porvoolaisella parkki Reginalla toukokuussa 1901. Vanhempien toivomuksena oli, että hän kirjoittaisi ylioppilaaksi ennen merille lähtöä – ehkäpä mielikin olisi jo siihen mennessä muuttunut. Ensimmäisen matkan jälkeen Zacki palasikin koulunpenkille ja toukokuussa 1903 hän valmistui ylioppilaaksi. Mutta pojan mieli ei muuttunut: pari viikkoa myöhemmin hän sai pestin parkkilaiva Lennättimellä. Laiva lähti matkaan Kotkasta 1. heinäkuuta 1903 Zacharias mukanaan.
Jo alusta alkaen Zacki sai oppia mitä työ merimiehenä vaati. Ruokavarastot loppuvat jo Pohjanmerellä ja tarjolla on vain leipää ja sikuria. Merimiehet joutuivat pumppaamaan tauotta, niin ettei vuotava parkki uppoaisi. Lontoon satamassa miehistö nousi kapinaan: ylitöitä oli liikaa ja ruokaa liian vähän. Syyskuussa matka Lennättimellä jatkui kohti Hernösandia. Pohjanmerellä nousi myrsky rikkoen purjeet ja alus ajelehti vuorokauden ilman yhtäkään purjetta. Laivan palattua Greenwichiin oli aluksen vauriot korjattava kunnolla, sillä seuraavaksi oli tarkoitus ylittää Atlantin. Edessä oli siis joulu telakalla.
Joulu parkkilaiva Lennättimen miehistön keskuudessa oli ankea mutta joulutunnelmaa yritettiin kuitenkin pitää yllä. Työt lopetettiin jouluaattona kello 17 ja miehistön tilat (ruhvi) koristeltiin kynttilöin ja joululehtien kuvilla. Joululahjojakin toki oli ja kotoa tulleita kirjeitä. Kirjeiden mukana ajatukset veivät kotiin, runsaaseen joulupöytään ja kauniisti kimmeltävään kuuseen. Laivalla ei ollut ruokaa tarjolla ennen kuin kapteeni oli tullut takaisin kaupungilta ja häntä odotellessa laulettiin.
Vihdoinkin yhdeksältä illalla kapteeni palasi ja joulunvietto saattoi alkaa pienellä iltahartaudella. Hartauden jälkeen kapteeni jakoi kaikille hedelmiä ja joululahjat. Tämän jälkeen ruhviin oli katettu jouluruoka. Tarjolla oli kaurapuuroa, kalaa ja jouluvanukasta. Kalan kera tarjottiin snapsia ja iloinen tunnelma väritti jouluaaton iltaa mukavana taukona työn keskellä. Mutta tauko oli lyhyt sillä heti joulupäivänä miehistö ryhtyi keulapuomin kiinnitykseen ja painolastin lastaamiseen.
Matkaan lähdettiin 5. helmikuuta. Tuuli puhalsi takaa ja alus seilasi hyvää vauhtia kunnes kuului huuto ”Mies yli laidan”. Se oli jungmanni Råbergh, jonka askel oli livennyt reelingillä. Pelastusvene laskettiin veteen mutta laho vene ei aallokossa kestänyt. Seuraavaksi heitettiin pelastusrengas veteen mutta liian myöhään. Kiikaroinnista huolimatta Råberghia ei enää näkynyt. Seuraavana sunnuntaina pidettiin koruttomat hautajaiset lippujen ollessa puolitangossa.
Miehistön sietokyky oli kovilla niukan ravinnon, vuotavan laivan, heikkojen takiloiden, pienen palkan ja Råberghin onnettomuuden vuoksi. Ajatus karkaamisesta heti Amerikkaan tultaessa oli monen mielessä. 17. helmikuuta alus saapui Sapeloon. Viikon karanteenin jälkeen ryhdyttiin toimiin. Eräänä iltana, kun kapteeni oli lähtenyt käymään toisella suomalaisella aluksella, oli kaikki valmista karkumatkaa varten. Zacki ja kahdeksan muuta merimiestä pakenivat soutuveneellä. Karkumatka jatkui kävellen junarataa pitkin ja metsien halki. Matkan edetessä osa jäi töihin farmeille ja osa otti pestin uusille laivoille.
Zacki pestautui kanadalaiselle ”Syanara”-laivalle ja sen mukana matka jatkui kohti Kuubaa ja Jamaikaa. Upeat maisemat, vuoret ja hedelmät tekivät Zackiin vaikutuksen. Paluumatkalla kohti Savannahia ruoka loppui, sillä laivan kokki oli hankkinut lisätienestejä myymällä suuren osan laivan muonasta. Tilanteen pelasti kapteeni, joka harppuunalla sai metsästettyä delfiinin ja näin ruokaa riitti vähäksi aikaa.
Seuraavaksi alus suuntasi kohti Nova Scotiaa. Kap Hatteraksen kohdalla laiva sai pohjakosketuksen täyttyen vedellä. Laivan painoa yritettiin vähentää heittämällä puutavaraa yli laidan. Seuraavana päivänä yritettiin nostaa purjeita mastoihin laivan siirtämiseksi. Aallot olivat kuitenkin niin korkeita, että kolme miestä lensi yli laidan – yksi heistä huuhtoutui onneksi takaisin. Parin päivän päästä paikalle saapunut höyrylaiva Barrister poimi kyytiinsä ne, jotka halusivat seurata sen mukana Liverpooliin. Yksi heistä oli myrskyn yhteydessä haavoittunut Zacki.
Seuraavana kesänä nuori merimies oli valmis uusiin seikkailuihin ja Zacki otti pestin porvoolaiselle Regina-laivalle. Tälläkin kertaa matka oli vaaroja täynnä myrskyjen riepotellessa laivaa. Merimiehen työ oli rankkaa ja tauot harvassa. Reginan miehistöön kuului kuitenkin useita soittajia ja yhdessä he muodostivat pienen orkesterin Zackin soittaessa viulua tai mandoliinia.
Kovan työn keskellä saattoi merimiehen päivä joskus olla täydellinen. 27. lokakuuta 1905 Zacki kirjoitti päiväkirjaansa: ”Tänään kello kahdeksan tuuli kääntyi ja pääsimme takaisin kurssille täysillä purjeilla. Tänään on ollut siis aivan loistava sää, auringonpaistetta ja hyvää tuulta. Hurraa!”
Mutta samana iltana nuoren merimiehen onni kääntyi. Illan pimeydessä Zacki kiipesi mastoon, otti epähuomiossa kiinni irtonaisesta köydestä ja tippui. Zacharias vietiin lähimmän sataman sairaalaan, kotiväelle lähetettiin sähke ja laiva jatkoi matkaansa. Marraskuussa höyrylaiva Polariksen matkassa Zacharias Nybergin ruumis saapui sinkkiarkussa kotimaahan. Nuoren merimiehen viimeinen matka päättyi Porvooseen sukuhautaan.
Hannele Tenhovuori
