Kokonniemen hurjat hyppääjät

Kokonniemen mäki 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa
Kokonniemen mäki 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa

Nykymuotoisen mäkihypyn katsotaan syntyneen Norjan Telemarkissa. Siellä alettiin jo 1800-luvun alkupuolella tehdä sopiviin luonnonmäkiin korkeita hyppyreitä, joissa kilpailtiin niin pystyssä pysymisessä kuin myös hypyn pituudessa. Norjalaisten siirtolaisten myötä mäkihypyn vaikutteet levisivät ympäri maailmaa ja saapuivat myös Suomeen. Suomen varhaisimmissa hiihtokilpailuissa oli usein lajina myös mäkihyppy, esimerkiksi Porvoossa 1880-luvulla.  Ensimmäinen suomalainen virallinen mäenlaskukilpailu järjestettiin Helsingissä vuonna 1886.

Helsingfors Skidklubbenin jäsenet antoivat vuonna 1909 mäkihyppynäytöksen Kokonniemen kalliolla. Pisin hyppy kantoi 14,5 metriä.  Kesällä 1923 samaiselle kalliolle ryhdyttiin raivaamaan tilaa oikealle, puiselle hyppyrimäelle. Mäki vihittiin käyttöön 9.2.1924 ja sen rakentamisen päävastuu oli Borgå IFK:n talkooväellä. Avajaisjuhlaa varten mäki oli koristeltu lipuin ja Hannes Konnon johdolla puhallinseptetti soitti avajaisfanfaarin. Juhlapuheiden jälkeen suoritettiin avajaishyppy ja tämän jälkeen itse kisa käynnistyi. Keli ei ollut paras mahdollinen sillä pohjoinen tuuli haittasi hyppyjä. Seuraavana päivänä tuuliolosuhteet olivat paremmat ja pisin hyppy – kaatumatta – oli A. Eklöfin 26 metrin pituinen leiskautus. Vuonna 1926 mäkiennätys parani metrillä kun Holger Baggström hyppäsi 27 metriä. 

Porvoon Akilleksen junioreiden joukosta löytyi 1920-luvulla monia lupaavia hyppääjiä.  Menestys kotimäessä ei kuitenkaan aina riittänyt muissa kisoissa, sillä esimerkiksi Salpausselän isompi mäki tuotti ongelmia ja porvoolaiset kisaajat kaatuivat usein.  Kisahyppyjen lisäksi Kokonniemen mäestä hypättiin näytösluontoisesti kaksoishyppyjä, mikä ei sekään aina ollut aivan riskitöntä.  Vuonna 1927 Porvoossa pidetyssä näytöksessä oman aikansa Suomen parhaimpiin yhdistetyn miehiin lukeutunut Toivo Nykänen kaatui pahasti suorittaessaan juuri kaksoishyppyä ja katkaisi onnettomuudessa jalkansa.

Hyppyrin nokalta avautui mahtava maisema kohti Alba Nova –vaneritehdasta, Eklöfin lautatarhoja ja Laborin makasiineja, takana näkyivät Näsin kartano ja tuomiokirkko. Alue kuului Porvoon maalaiskuntaan mutta liitettiin vuonna 1927 Porvoon kaupunkiin. Kokonnimen hyppyrimäki oli aluksi ahkerassa käytössä, mutta myöhemmin sen käyttö hiipui ja mäki pääsi ränsistymään. Myöhemmin Kerkkooseen rakennettiin uusi hyppyrimäki, josta ponnisti maailman maineeseen mm. kerkkoolainen Kurt Kallio saavuttaen mainetta menestyneenä mäkihyppääjänä ja arvostettuna mäkihyppytuomarina.

Kokonniemen mäki 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa

Lue myös

Discover the Museums of Eastern Uusimaa by bike!

Eastern Uusimaa is full of fascinating museums and beautiful cultural landscapes. The Porvoo Museum and the Eastern Uusimaa museum network have mapped out local museums along bike routes. These routes have been created using the My Maps service and can also be opened in Google Maps.

Full Service

19.3.2025 – 26.4.2026
Online – Holm House
Full service exhibition is about the business signs used by craftsmen,  traders, and shops of Porvoo from the early 1800s until the 1990s, which can be found in Porvoo Museum’s collections

The Night of the Ghosts in the museum.Fri 25.10. from 17:00 to 20:00

The Night of the Ghosts in the museum.
Fri 25.10. from 17:00 to 20:00
There seems to be a party at Holm House. But what has happened to the family and their guests? What is a lynx doing inside the house? Is there really a wolf walking around in the hall?
Recommended age limit 7 years.
Children under 10 must be accompanied by an adult.
Entrance 5 €.

Summer in Porvoo Museum Is Full of Art

Porvoo Museum’s summer season opens with three shows exhibiting paintings by Albert Edelfelt, silhouette art, and contemporary art as part of the Porvoo Triennale. The fall season sees an online exhibition of shop signs from different eras. The Christmas season invites visitors to the traditional Christmas dinner table, while the exhibition about small birds continues past Christmas and through the winter.