Koulutielle

Koulukyyti Kerkkon kylässä

Vuonna 1866 annettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäinen kansakouluasetus, jonka mukaan koulutusvastuu siirtyi kirkolta kunnille. Jokaisessa kunnassa tuli olla vähintään yksi kansakoulu mutta kansakoulun käyminen ei kuitenkaan ollut pakollista eikä kuntienkaan ollut aivan pakko heti perustaa koulua. Porvoon maalaiskunnassakin päätöksenteko kesti kauan: ensimmäinen kunnallinen kiertokoulu aloitti toimintansa vuonna 1871. Porvoon maalaiskunnan ensimmäinen kansakoulu oli vuonna 1879 toimintansa aloittanut Pappilanmäen ruotsinkielinen kansakoulu. Suomenkielinen Tuorilan kansakoulu aloitti toimintansa syksyllä 1882. Porvoon kaupungissa perustettiin ruotsinkielinen kansakoulu vuonna 1870 ja suomenkielinen vuonna 1888.

Alkuopetus oli kuitenkin 1900-luvulle tultaessa epäyhtenäistä ja puutteellista. Monen lapsen kohdalla koulun ovet pysyivät kiinni sillä he olivat tärkeää työvoimaa kotitiloillaan. Lisäksi koulunkäynnistä aiheutui kustannuksia, kuten kunnollisten kouluvaatteiden ja jalkineiden hankkiminen. Mutta tämä tilanne muuttui kun Suomeen vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki, jonka piiriin kuuluivat kaikki 7-12 –vuotiaat lapset.

Koulujen työviikko muuttui kuusipäiväisestä viisipäiväiseksi vuonna 1971 ja peruskouluun oli siirrytty koko maassa vuoteen 1977 mennessä. Syksyllä 1975 sekä Porvoon kaupunki että Porvoon maalaiskunta siirtyivät virallisesti peruskouluaikaan. Peruskoulun myötä kaikkien oppilaiden yhteinen opintie piteni yhdeksän vuoden mittaiseksi. Samalla syyslukukauden alku peruskoululuissa ja lukioissa aikaistui syyskuun alusta elokuun puoliväliin. Tämä muutos tuntui monen lapsen mielestä suurelta: tuntui siltä, että kouluun oli mentävä kesken parhaan kesän.

Koulukyyti Kerkkon kylässä

Lue myös

Summer in Porvoo Museum Is Full of Art

Porvoo Museum’s summer season opens with three shows exhibiting paintings by Albert Edelfelt, silhouette art, and contemporary art as part of the Porvoo Triennale. The fall season sees an online exhibition of shop signs from different eras. The Christmas season invites visitors to the traditional Christmas dinner table, while the exhibition about small birds continues past Christmas and through the winter.

Porvoo Virtual Art Gallery

Porvoo Virtual Art Gallery will take you from one mood and theme to the next. You can expect the power of colours, life and fantasy, landscapes and portraits, and an ambience beyond reality.

Phenomenal Iris Is Bursting With Colour

Porvoo Museum’s new exhibition Phenomenal Iris presents the company Aktiebolaget Iris, which operated in Porvoo at the change of the century. The company operated for five years, during which it laid the foundation for the emergence of Finnish design.

Joulupoyta-julbord-2022

Christmas in Porvoo Museum 2023

29.11.2023 – 14.1.2024
Holm House
Christmas in Porvoo Museum takes us again back to the 18th century to visit the merchant family Holm.

Kultaranta II

A.B. Borgå Båtvatf O.Y. fick år 1929 en specialbeställning, för det behövdes en ny täckt båt för president Lauri Kristian Relander: Kultaranta II.

Kultaranta II

Tasavallan tärkein vene on Kultaranta, jolla presidentti liikkuu kesäaikaan Naantalissa kesäasuntonsa Kultarannan vesillä.