Määräaikaiset työsuhteet ovat museoalalla erittäin yleisiä, ja ala tunnetaan laajasta projektiluonteisesta työstä sekä pätkätöistä. Tämä näkyy myös Porvoon museon toiminnassa. Korjausrakentamisen asiantuntija Hannele Lehtinen on tästä oiva esimerkki. Filosofian maisteri (Kulttuuriympäristön tutkimuksen maisterikoulutus) ja restauroinnin artenomi (AMK) toimii tällä hetkellä osana museon alueellista vastuumuseo -tiimiä (AVA).
Määräaikainen tehtävä täytettiin hyvin pian kahden muun AVA-tiimin asiantuntijan siirtyessä samaan aikaan uusiin tehtäviin toisaalle. Lehtinen oli museolle jo entuudestaan tuttu ja siksi luonteva tehtävään. Aikaisemmin hän oli ehtinyt työskennellä museossa projektitutkijana museon informaatioportaalin eli MIP-hankkeen parissa.
Itä-Uudenmaan aluevastuumuseon toiminta-alue on laaja ja ulottuu kahdeksan kunnan alueelle, joista jokaisella on omat erityispiirteensä. Alueen ja kohteiden monipuolisuus tekee työstä erityisen mielenkiintoista ja vaihtelevaa sekä myös haasteellista.
-Vanhojen talojen omistajilla on monenlaisia kysymyksiä ja joskus ensimmäinen yhteydenotto tulee, kun ollaan vasta suunnittelemassa vanhan talon ostoa, joskus taas kysytään voiko katolle asentaa aurinkokeräimiä. Usein riittää ohjaus oikean tiedon pariin mutta on myös kinkkisempiä ja pitkäaikaisempia projekteja sekä tietenkin viranomaistyö. Haastavinta työssä on estää rakennusten turha purkaminen, joka usein johtuu huonosta huolenpidosta, Lehtinen kertoo työstään.
Meillä on hyvä ja kannustava yhteishenki

Lehtisen mielestä määräaikaisuudet ovat etenkin projekti- ja hanketöissä täysin perusteltuja. Nykyisessä tehtävässään hän sijaistaa vielä työvapaalla olevaa kollegaa. Lehtinen kokee määräaikaisuuden tarjoavan arvokasta työkokemusta.
-Tietenkin toivon töiden jatkuvan, sillä viihdyn täällä hyvin ja alan vasta päästä kunnon työrytmiin käsiksi. Työyhteisö on täällä aivan mahtava, meillä on hyvä ja kannustava yhteishenki. Täällä on helppo olla oma itsensä ja työyhteisön erityisyys muodostuu juuri ihmisten erilaisuuden kautta, Lehtinen jatkaa.

Työ tuo paljon nautintoa ja joka päivä oppii aina jotain uutta. Parasta työssä on itsenäisyys, jossa tärkeänä osana korostuu AVA-tiimin vankka tuki ja musta huumori. Oivaltamisen ja onnistumisen ilo on aina yhtä riemukasta.
-Minua motivoi kokemus työni merkityksellisyydestä, uuden oppiminen ja työyhteisön tuki. Olen onnistunut, jos saan ohjattua asiakasta onnistuneeseen lopputulokseen tai saan ihmiset näkemään oman ympäristönsä arvoja ja merkityksiä. Ihan parasta on, jos voin osaltani vaikuttaa merkityksellisen rakennuksen säilymiseen, Lehtinen pohtii.
Pidän itseäni varsin onnekkaana

Työ Porvoon museolla on tuonut Lehtiselle paljon iloa. Vaikka työllisyystilanne museoalalla on vielä vaikea, näkee hän kuitenkin tulevaisuuden näkymät valoisana.
-Pidän itseäni varsin onnekkaana, kun sain täältä paikan, Lehtinen toteaa ytimekkäästi.
Nykyisen työn ohella valoa elämään työ myös vapaa-aika. Välillä työasioita tulee mietittyä kotonakin, mutta pääsääntöisesti Lehtinen pyrkii pitämään työn ja vapaa-ajan erillään. Kotona Lehtisellä on muun muassa pieni kodinvaihtaja-koira, joka tuo paljon iloa ja liikuntaa elämään.
-Kasvukaudella puutarha on myös ihan ykkösjuttu ja sen suunnitteluun saa kulumaan myös monet talvi-illat. Kirjat ovat olleet myös lempiseuralaiseni läpi elämän, Lehtinen päättää.
Museotyö on Lehtiselle tärkeää ja merkityksellistä. Museoiden rooli korostuu entisestään, sekä nyt että tulevaisuudessa. Vaihtoehtoisten totuuksien aikana, jolloin historiaa vääristellään milloin minkäkin tahon eduksi, voi luotettavan tiedon saaminen olla yhä vaikeampaa. Museoiden rooli onkin tässä ensisijaisessa asemassa. Kulttuurisen muistin tallentaminen, sen vaaliminen ja jakaminen luovat osaltaan turvaa tulevaisuudelle ja auttamaan hahmottaan sitä, mikä oikeasti on totta ja mikä ei.

