Iina Wahlström toimii Porvoon museossa näyttelytuottaja. Tehtävä on vielä melko uusi ja Wahlström onkin museon ensimmäinen näyttelytuottaja. Tehtävässään hän on ehtinyt toimia vuoden 2024 helmikuusta lähtien.
Wahlströmin toimenkuvaan kuuluvat muun muassa näyttelyohjelmiston rakentaminen, näyttelyiden aikataulutus sekä projektivetäjänä toimiminen isoimpien näyttelyiden osalta. Lyhykäisyydessään hän pitää siis näyttelyiden pyörät pyörimässä. Näyttelytuottajan ei tarvitse kuitenkaan tehdä yksin näyttelyitä, sillä apuna ovat taitavat työkaverit.
-Näyttelystä riippuu, mitä asioita siihen liittyen työpöydälleni päätyy. Joskus roolini on lähinnä kannustaa ja kommentoida sitä, mitä muut tuottavat. Toisinaan teen paljon itse: huolehdin näyttelykäsikirjoituksesta, kirjoitan näyttelyn tekstejä, teen kuvatoimitusta, suunnittelen näyttelyn fyysisen olemuksen tai graafisen ilmeen. Luotsaan näyttelytoimintaa niin, että se on selkeä, oma kokonaisuutensa, mutta säilyy vuorovaikutuksessa museon kaikkien tehtäväkenttien kanssa, Wahlström kertoo.
Minunhan ei pitänyt päätyä museoalalle ollenkaan

Iina Wahlström on ehtinyt tehdä museoalan töitä niin Loviisan museossa, Liedon Vanhalinnassa kuin Aboa Vetus & Ars Novassa. Pisin työsuhde on ollut Suomen maatalousmuseo Sarassa, jossa hän työskenteli muun muassa tutkijana ja näyttelyamanuenssina.
Koulutukseltaan Wahlström on filosofian maisteri, pääaineenaan kansatiede ja sivuaineina kulttuurihistoria, viestintä ja museologia.
-Minunhan ei pitänyt päätyä museoalalle ollenkaan, vaan opintojen alkuaikoina ajattelin päätyväni kulttuurisihteeriksi tai muihin sen kaltaisiin tehtäviin. Kesä- ja projektitöiden sekä freelance oppaana toimimisen myötä museoalasta löytyi kuitenkin paljon kiinnostavia puolia, Wahlström muistelee.
Nykyisessä tehtävässään Wahlströmiä motivoivat työn monipuolisuus, kehityshaluinen museo ja työyhteisö. Porvoon museossa työskentelee upeita kollegoita ja työyhteisössä on hänen mielestään hyvä ilmapiiri. Antoisinta on uuden luominen yhdessä; kun eri ihmisten erilaisia vahvuuksia yhdistetään, saadaan aikaiseksi asioita, joita kukaan ei voisi luoda yksin.
-Kanssani työskentelee muun muassa museomestari sekä kokoelmien ja yleisötyön asiantuntijoita. Joka päivä opin heiltä jotain uutta, mm. siitä mitä kaikkea Porvoon museon kokoelmissa on tai millaisia merkityksiä yleisöt löytävät museoista, Wahlström iloitsee.

Motivaatiota ja työssä jaksamista auttavat myös rakkaat harrastukset, joista Wahlström nostaa esille erityisesti laulamisen sekä runojen kirjoittamisen. Palautumisessa tärkeässä osassa ovat lisäksi ystävät, luonto, jooga ja perhe.
Lähiaikoina tapahtuu paljon hyviä ja mielenkiintoisia asioita

Wahlström näkee työssään paljon hyvää. Kaikkein parasta on se, että työssä pääsee tutustumaan hyvin monipuolisesti erilaisiin asioihin ja oppimaan niistä. Esimerkkinä hän mainitsee Kaikuja-näyttelyn (avautuu Vanhalla raatihuoneella 27.2.2026), jonka myötä tiedot vaikkapa veneiden moottoreista, itäuusmaalaisesta tekstiiliperinteestä ja Porvoosta kirjallisuuskaupunkina ovat syventyneet.
Tulevaisuus museolla vaikuttaa hyvältä ja valoisalta. Lähiaikoina tapahtuu paljon mielenkiintoisia asioita, jotka vain lisäävät innostusta museotyötä kohtaan.
-Ensin kuitenkin viedään Kaikuja-näyttely onnellisesti kohti avajaisia ja sitten käännetään fokus kohti museon 130-vuotisjuhlavuoden muita näyttelyitä sekä tietenkin jo tulevien vuosien näyttelyohjelmia, Wahlström päättää.

