Koko kansan Runeberg

4.2.2023 – 11.5.2025 J. L. Runebergin koti

J. L. Runebergin kodissa avautuu kansallisrunoilijan henkilökultin historiasta kertova erikoisnäyttely. Näyttely tutustuttaa meidät kansallisrunoilija J. L. Runebergin muistamisen ainutlaatuiseen perinteeseen, historiaan ja sen moninaisiin muotoihin. J. L. Runebergin tuotanto runoilijana nosti hänet kansallisrunoilijan asemaan sivistyneistön piirissä jo hänen elinaikanaan. Kansan parissa hänet opittiin tuntemaan suomalaisuutta kuvanneiden tekstien kautta. Valtaosa tuntee edelleen kansallislaulun Maamme sekä Vänrikki Stoolin tarinat -runoteoksen. Runebergin nimikkoleivos runebergintorttu on edelleen suosittu leivonnainen ja sitä nautitaan ympäri maan etenkin runoilijan syntymäpäivän tienoilla 5. helmikuuta.

Näyttelyssä on esillä Runebergin saamia hämmästyttäviä lahjaesineitä ja muita huomionosoituksia, kuten kunniamerkkejä Pohjoismaista ja Venäjältä. Esillä on myös henkilökohtaisia muistoja kuten runoilijan hiuksia ja partakarvoja.

Porvoon museon kokoelmaan kuuluu jalasjärveläisen nimismiehen nikkaroima muistotaulu vuodelta 1906. Kaarlo Lehtola suunnitteli taulun kiertonäyttelyksi, jonka oli määrä liikkua rautateitse ympäri maata.

Tänä päivänä Runebergin muistaminen ja hänen syntymäpäivänsä vietto ovat Porvoossa yhä voimissaan ja päivän juhlinta on elävää perintöä, jota kannatellaan sukupolvesta toiseen. Keskeisessä roolissa ovat Porvoon vapaapalokuntalaiset ja laulukuoro Runebergskören BSB. Juhlallisuuksien muoto on jonkin verran muuttunut aikojen kuluessa, mutta soihtukulkue haudalle, patsaalle ja runoilijan kodille laulutervehdyksineen ovat juhlinnan ydintä edelleen. Kyseessä on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen tapahtumaperinne. Se on mukana Suomen elävän perinnön kansallisessa luettelossa saunomisen, sienestyksen ja esimerkiksi kanteleensoiton ohella.

Näyttelyn ovat tuottaneet yhteistyönä Porvoon museo ja Porvoon kaupunki.