Parkki Julie

PIENI Julie

Parkki Julie laskettiin vesille Hamarin telakalla vuonna 1859. Aluksen lastattiin 200 lästiä puutavaraa kuljetettavaksi eteläisemmille leveysasteille muiden porvoolaisalusten tapaan. Kotiin Porvooseen tuotiin lähinnä suolaa. Aluksen kahdestatoista osaomistajasta voidaan mainita laivanvarustajat Sneckenström, Åberg, Solitander ja Simolin.

Laivan lähes nelivuotinen neitsytmatka kapteeni A.G. Björkman ruorissa kulki Lissabonin, Wiborgin, Cadizin, St. Ybesin, Bergenin, Newcastlen, Odessan, Liverpoolin, Baltimoren, Belfastin, Liverpoolin, Wiborgin, Malagan, New Yorkin, Sligon, Cardiffin, Odessan, Le Havren, Rouen ja St. Ybesin kautta takaisin kotiin Porvooseen. Kaksi miestä kuoli ja kaksi karkasi, tämä oli epätavallisen vähän verrattuna kolme vuotta myöhemmin tehtyyn vuoden matkaan. Silloin kapteeni C.J. Åhman menetti neljä miestä keltatautiin, näiden joukossa oli perämies. Tämän vuoksi Haitissa puolimatruusi vaihdettiin navigointitaitoiseen tanskalaiseen matruusiin, jotta laivan saatiin kotiin Porvooseen.

Kapteeni Åhman tilasi maalauksen parkki Juliesta Altonassa Hampurin lähellä 1867 vuoden kestäneen rahtimatkan aikana. Sen maalasivat velipuolet Lorenz Petersen ja Peter Christian Holm.

PIENI Julie
Lorenz Petersen & Peter Christian Holm, Parkki Julie, Altona 1867