Pronssikausi ajoitetaan suurin piirtein vuosiin 1700 –500 eaa. Tutkijat ovat jakaneet ajanjakson vanhempaan pronssikauteen 1700–1100 eaa. ja nuorempaan pronssikauteen 1100–500 eaa. Toisaalta ajanjaksosta voidaan käyttää myös nimitystä varhaismetallikausi (1900 eaa. – 300 jaa.).
Noin 2500 eaa. rannan korkeus oli Porvoon seudulla noin 15 m mpy. Vuoden 1000 eaa. paikkeilla veden pinta oli laskenut korkeudelle 10 m mpy. Rannansiirtymän avulla voidaan jossain määrin ajoittaa alueen muinaisjäännöksiä. Porvoosta tunnetaan 35 hautaröykkiötä, joita pidetään pronssikautisina. Loviisasta tunnetaan 14 tällaista röykkiötä.
Pronssikauden asuinpaikkoja tunnetaan huomattavasti vähemmän. Itäisellä Uudellamaalla on vain muutamia asuinpaikkoja, joissa on kivikauden lisäksi merkkejä asumisen jatkumisesta myös pronssikaudella. Kuuluisin ja tutkituin asuinpaikka on ollut Porvoon Böle. Se sijaitsi Munkkalassa ja on jäänyt moottoritien ja Ilolan eritasoliittymän alle. Löydöt asuinpaikalla viittasivat yhteyksistä niin itään kuin länteen. Asuinpaikalta on tutkittu pyöreä pystypaaluinen rakennus, jossa paalujen välit ovat olleet oksapunosta.
Lähtökohtaisesti vanhemman pronssikauden haudat suuria ja sijaitsevat korkeimmilla maaston kohdilla. Nuoremmalla pronssikaudella hautaröykkiöt ovat pienempiä ja sijaitsevat myös matalammilla kohdilla. Tähän sääntöön on olemassa poikkeuksia. Joskus pronssikautiseen röykkiöön on tehty vielä rautakaudellakin uusi hautaus.
Pronssikauden muinaisjäännökset keskittyvät itäisellä Uudellamaalla nykyisten jokien varsille tai lähelle merenrantaa.
Bysmedsin pronssikirves
Esine on oikokirveen puolikas, joka on murtunut rikki. Vain teräosa on tallella. Esine on varsin pieni ja sitä on käytetty työkirveenä esim. puun työstöön. Esine löytyi pellosta. Toinen oikokirves itäiselä Uudellamaalla on löytynyt Sipoon sairaalan rakennustöissä. Kirveestä on kopio Porvoon museon näyttelyssä. Sipoon oikokirves on tyylillisesti erilainen kuin Bysmedsin kirves. Bysmedsin kirvestä muistuttaa lähimmin Salon Perniöstä löytynyt oikokirves. Kirveenterä kuuluu Museoviraston arkeologiseen kokoelmaan ja on sieltä lainassa Porvoon museolta. Terä on konservoitu.
Linkistä pääsee lukemaan lisätietoja kirveestä.
https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/kmloyto/read/asp/r_loyto_det.aspx?LOYTO_ID=54239
Olka- ja putkikirveet
Bysmedsin kirves edustaa olkakirveitä. Niissä on teräosa, olkaosa ja varsi, johon kirveen puinen varsi on kiinnitetty. Varsiosa rikkoutui helposti kirveellä iskettäessä ja tueksi kehitettiin olka. Siltikin varsi rikkoutui helposti ja Bysmedsin tapauksessa, kirveen terä on rikkoutunut olkaosan vierestä. Olkakirveet tulivat Suomeen Skandinaavisen kulttuuripiirin kautta.
Putkikirveissä eli onsikirveissä varsi kiinnitettiin onton kirveenterän sisälle, jolloin varsi ei rikkoutunut niin helposti. Eräässä Suomesta löytyneessä kirveenterässä oli vielä puuta jäljellä ja se pysyttiin tunnistamaan saarneksi (Fraxinus excelsior). Onsikirveistä tuli vallitseva kirvestyyppi pitkäksi aikaa koko Euroopassa. Vaikka osa Suomesta löytyneistä kirveistä on tuontiesineitä, kirveitä on valmistettu myös Suomessa.
Porvoon Suomenkylästä/ Anttilasta löytyi kaksi pientä putkikirvestä maasaunaa rakennettaessa vuonna 1889. Toinen niistä päätyi Porvoon museoon ja toinen Muinaistieteelliselle toimikunnalle eli nykyiseen Museovirastoon.
Nykytutkimus
Metallinetsinnän ja uuden tutkimuksen myötä tietomme pronssikaudesta lisääntyy koko ajan. Suomessa vainajat on pääosin polttohaudattu pronssikaudella, joten emme voi nykymenetelmin selvittää niistä muinais-DNA:ta. Naapurimaista tällaisia tietoja on kuitenkin saatavissa. Kielitiedettä, arkeologiaa ja DNA-tutkimusta yhdistämällä on päädytty näkemykseen, että itämerensuomalaista kieltä puhuvat ihmisryhmät saapuivat Suomen alueelle nuoremmalla pronssikaudella. Tästä kielestä kehittyi lopulta suomen kieli läheisine sukulaiskielineen.
Näyttelyssä pronssinvaluuta esittävässä kuvassa on kuvattu nainen lapsineen. Nykytutkimuksessa on haluttu tuoda esille naisen rooli menneisyyden aktiivisena toimijana. Vanhemmassa tutkimuksessa arkeologiset löydöt on tulkittu usein miehisestä näkökulmasta, mutta menneisyyden sukupuolirooleja ei pitäisi tulkita nykyisyyden arvojen värittäminä.