Porvoon kaupunkikehityslauta päätti syksyllä Porvoon empirealueen kehittämissuunnitelmien käynnistämisestä. Samalla lautakunta asettui päätöksellään pitkään historialliseen ketjuun, sillä Vanhan Porvoon eteläpuolinen alue, ns. Empire-Porvoon alue, on ollut syntymästään saakka Porvoon kehityksen symboli, johon on kiinnitetty kasvu- ja kehittämishaaveita.
Kaikki sai alkunsa Keisari Nikolai I:n matkasta Pietarista Helsinkiin 1830. Matka suuntautui Porvoon läpi, ja keisari pani merkille Porvoon silloisen järkyttävän epäsäännöllisyyden. Heti Helsinkiin päästyään keisari määräsi kaupungin rakentamisesta uudelleen uuden asemakaavan mukaisesti.
Carl Ludvig Engel toteutti keisarin käskyn, ja laati uuden asemakaavan 1832. Engel oli jo tehnyt laajamittaisen empirekaavan palaneeseen Turkuun, mutta Porvoossa tilanne oli toisenlainen, koska vanhaa kaupunkirakennetta oli jäljellä. Uudelleenkaavoitus ei kuitenkaan muutamaa tonttia lukuun ottamatta toteutunut vanhassa Porvoossa, vaan työt keskittyivät nykyisen Mannerheiminkadun eteläpuolelle.
Porvooseen rakentuikin 1800-luvun puolivälissä eräs Suomen yhtenäisimpiä empirekaupunginosia. Kaupunki-ihanne yhdenmukaisine, kerroksen korkuisine, aumakattoisine kivitaloa vaakavuorauksellaan jäljittelevine puurakennuksineen, aitauksineen, portteineen ja puistokatuineen toteutui esimerkillisesti Porvoossa.
Mutta siinä missä Vanhan Porvoon historialliset arvot oli ymmärretty jo 1900-luvun alussa, sai kaupungin empirepuoli toimi paineventtiilinä kasvutarpeille. Varsinaisesti empirekaupungin hävittäminen alkoi sodan aikana, jolloin se sai osansa Porvoon pommituksista. Neuvostoliittolaisia laajamittaisempaa tuhoa tekivät uudistussuunnitelmat 1960-luvulla, jolloin oltiin sitä mieltä että koko alue pitää rakentaa uudelleen.
Porvoolaiset eivät olleet uudistusnäkemyksineen yksin, vastaavanlaisia hankkeita käynnistyi samanikäisillä alueilla. Siinä missä Porvoon kehitys 1960-luvulla oli hidasta, onnistuttiin paremmin esim. Turussa ja Hämeenlinnassa, jossa paikoin yksinäinen empirepuutalo on muistona korkeiden elementtikerrostalojen keskellä.
Kaupungin voimakkaaksi toivottu kasvu ja laajenemisalueen puute pakottivat rakentamaan tontteja entistä tehokkaammin, ja ympäristöstään piittaamattomat uudisrakennukset kohosivat pirstoen yhtenäistä kaupunkikuvaa. Ja miksi ne olisivatkaan viereisistä rakennuksista välittäneet, olivathan nekin katsottu uusiutuviksi.
Kaupungininsinööri Georg Christierninin ottamat valokuvat vuosien 1965 ja 1968 väliltä heijastavat uuden kaupunki-ihanteen toteutumista Porvoossa.
Juha Vuorinen