Kuka pelastaa hapertuvan akvarellin tai haurastuvan vanhan kartan? Konservaattori Kaisa Lepistö on yksi niistä ammattilaisista, joiden työ jää usein kulissien taakse, mutta joiden kädenjälki näkyy kaikkialla museossa – niin näyttelyissä kuin säilytystiloissakin. Lepistö on ammatilliselta suuntautumiseltaan paperikonservaattori. Työssään hän käsittelee esimerkiksi paperipohjaista taidetta.
Mitä sitten oikeastaan konservointi tarkoittaa? Konservointi on poikkitieteellinen ala, jonka tavoitteena on kulttuuriperinnön suojeleminen ja säilyttäminen tuleville sukupolville. Se kattaa kaikki toimenpiteet, joilla voidaan estää tai hidastaa esineiden ja aineellisen kulttuuriperinnön tuhoutumista. Se on työtä, jossa yhdistyvät niin historia, kemia, materiaalituntemus kuin kädentaidotkin.
Konservaattori pyrkii pysäyttämään toiminnallaan esineiden ja teosten rappeutumisen mahdollisimman eettisesti ja dokumentoidusti. Konservointia ohjaavat tarkat periaatteet, kuten palautettavuus ja mahdollisimman vähäinen puuttuminen alkuperäiseen objektiin.
Konservoinnin näkökulmasta jokainen kohde on arvokas
Paperi on materiaali, joka kätkee sisäänsä valtavan osan inhimillistä kulttuuria – kirjoituksia, taidetta, karttoja, valokuvia. Paperi on materiaalina herkkä, ja se reagoi helposti valoon, kosteuteen ja käsittelyyn. Siksi työ vaatii kärsivällisyyttä, tarkkaa silmää ja kykyä ratkaista yllättäviäkin ongelmia.
-Monet hämmästelevät, kun kerron peseväni paperia. Paperipohjaiselle materiaalille pesu on hyvä menetelmä poistaa likaa ja happamuutta ja auttaa kohdetta säilymään. Kaikkia kohteita ei kuitenkaan voi aina pestä, Lepistö lisää.
Konservaattorin arki ei ole kuitenkaan vain pinsettiä ja pesua. Työpäivät vaihtelevat suuresti. Välillä käsitellään herkkiä siluetteja suurennuslasin alla, toisinaan taas pakataan isoja arkkitehtuuripiirustuksia turvalliseen säilytykseen. Varsinaisen aktiivisen konservoinnin lisäksi työhön kuuluu myös paljon dokumentointia ja suunnittelua, ja välillä aivan fyysistä työtä, kuten muuttopakkauksia ja kuljetuksia.
-Suunnittelu voi sisältää esimerkiksi mallikappaleen rakentamista tai kemikaalien valitsemista testien perusteella käyttöön, Lepistö tarkentaa.
Porvoon museossa Lepistö on päässyt tekemään monipuolisesti konservaattorin töitä aina kokoelmamuutoista näyttelyvalmisteluihin, kuntokartoituksiin ja konservointikäsittelyihin. Konservoinnin kohteina on ollut muun muassa Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan ja Rudolf Koivun paperipohjaisia teoksia.
-Jokainen kohde on yksilöllinen, ja juuri se tekee työstä sekä haastavaa että palkitsevaa, Lepistö iloitsee.
Konservaattorin työssä tärkeässä roolissa on jatkuva uuden oppiminen
Lepistön tie konservaattoriksi ei ole ollut suoraviivainen. Aiemmat opinnot ja työelämäkokemus eri aloilta kuljettivat lopulta konservaattoriopintojen pariin Metropolia Ammattikorkeakouluun. Konservaattoriksi hän kertoo päätyneensä sattuman kautta – tai pikemminkin elämän monipolkuisen suunnan ansiosta.
-Kaikkien jo oppimieni asioiden ja uuden tiedon sekä kädentaidon yhdistäminen viehätti ja viehättää edelleen, Lepistö toteaa.
Tulevaisuudelta Lepistö toivoo enemmän näkyvyyttä ja arvostusta konservaattoreiden tärkeälle työlle sekä parempia resursseja alan kehittämiseen. Tavoitteena hänellä on myös alan jatko-opiskelu.
-Haluan opiskella alaa lisää, mahdollisesti konservoinnin YAMK-tutkinnon, ja tietenkin ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi pidän jatkuvasti silmällä mitä alan konferensseja, webinaareja tai muita oppimismahdollisuuksia on tarjolla, Lepistö päättää hymyillen.