Porvoon museon joulu 2022

Joulupoyta-julbord-2022

Kauppiaskodin joulu

23.11.2022 – 15.1.2023 Holmin talo

Tänä vuonna Porvoon museon joulu vie kauppiasperhe Holmin vieraaksi 1700-luvulle. Koko Holmin talon perusnäyttelyn kattava joulutunnelma kertoo, kuinka jouluun valmistauduttiin ja kuinka sitä vietettiin. Saliin katettu juhlapöytä notkuu herkkuja ja pöytään on katettu Tukholmasta ostettu vihreäreunainen Rörstrand-astiasto. Tunnelmaa luovat kynttilät ovat vahakynttilöitä eivätkä arkisia savuttavia talikynttilöitä. Sivupöydälle on katettu jokaisen juhla-aterian yhteyteen kuuluva viinapöytä, josta löytyy juomien lisäksi ruokahalua herättävää naposteltavaa.

Näyttelyn muista huoneista löytyy muita jouluperinteitä, kuten joululahjoja, joiden antaminen oli 1700-luvulla vielä uusi joulunviettotapa. Lahjoja ei tuonut joulupukki poroineen vaan ne joko heitettiin yllättäen ovesta sisään tai sitten joku naamioasuinen jakoi paketit. Lahjojen päälle kirjoitetut rimmaavat värssyt vihjasivat sekä lahjan sisällöstä että antajasta. Myös joulun merkitys hengellisenä hyvänmielen juhlana näkyy 1700-luvulla. Keittiöstä löytyy varattomille kaupunkilaisille jaettavaa köyhäinleipää. Myös kynttilöitä annetaan tarvitseville.

Opastukset sunnuntaisin:

27.11., 4.12., 11.12., 18.12.

13.00 suomi

14.00 ruotsi

viinapoyta-2022