Terrakottaiset figuriinit eli savesta muoteilla valmistetut pienet hahmot ovat vaasien ohella tavallisimpia antiikin kulttuuriin liittyviä esineitä. Alkuvaiheessa ne olivat kulttiveistosten pienikokoisia toisintoja, joita tuotiin ehkä matkamuistoina kulttipaikoilta, niitä annettiin myös votiivilahjoina temppeleihin tai laitettiin vainajalle hautaan.
Vähitellen aihepiiri laajeni ja aiheiksi otettiin vaikkapa sotureita ratsunsa selässä, eläimiä, ihmisiä työnsä ääressä, rupattelevia ryhmiä, suosikkigladiaattoreita ja -näyttelijöitä, matkamiehiä tai vaateparsiaan esitteleviä naisia, lopulta muotokuviakin. Jumalhahmot pysyivät kuitenkin aina suosittuna aiheena.
Figuriinit kulkeutuivat sotilaiden, merenkulkijoiden, kauppamiesten ja muiden matkustavaisten mukana eri puolille laajaa Rooman keisarikuntaa ja etäälle valmistuspaikasta. Sattumoisin Porvoon viidellä figuriinilla on kytkökset Egyptiin.
Serapis (Inv. 3487A)
Walter Sjöberg 1911
K 7,5 cm; L 3,5 cm
Rintakuva on tehty kuluneella etu- ja takamuotilla kellertävästä savesta ja silattu samasta savesta laimennetulla lietteellä. Rintakuva kohoaa matalalta jalustalta ja esittää parrakasta vaatetettua miestä, jonka runsaat hiukset kehystävät kasvoja. Pieni suu, nenä ja silmät ovat hahmoteltavissa. Päälaella on sylinterimäinen päähine, hiukset on takaa sidottu löyhästi nauhalla (ks. alla). Hartioiden alapuolella on osa kaarevaksi muotoiltua umpinaista pystykahvaa.
Serapis (Inv. 3487B)
Walter Sjöberg 1911
K 8,5 cm; L 4,2 cm
Etu- ja takamuotilla tehty rintakuva on vaaleanpunaista savea ja silattu punakeltaisella lietteellä. Selkäpuolen nauhakahvasta on säilynyt vain yläosaa. Miehen kasvonpiirteet on merkitty huolella – parta, viikset, runsashuulinen suu, nenä ja silmät kulmakarvoja myöten. Kasvoja kehystävät kiharat hiukset, takaa ne on sidottu löyhästi, päähine on sylinterimäinen. Vaatteen laskokset on merkitty juovina ja muodostavat V:n kaulan alle.
Serapis-figuriinit esittävät majesteettista jumalhahmoa, jonka valtiollinen kultti luotiin 200-luvun eKr. Egyptissä suosion laantuessa eri puolilla Rooman valtakuntaa vasta kristinuskon voitettua. Serapiksen laaja toimintapiiri kattoi parannustaidon, manalan ja ylösnousemuksen; hänet yhdistettiin usein hedelmällisyyden jumalatar Isikseen ja Harpokrates-lapseen.
Serapiksen päähine on modiolus, joka on latinan viljanmittaa, modius (vetoisuudeltaan 8,75 litraa), merkitsevän sanan diminutiivimuoto. Serapis kuvattiin usein öljylampuissa, etenkin kansikiekon kuva-aiheena, tai lampun kahvana kuten Porvoon Serapikset. Rintakuva kiinnitettiin lampun reunaan lyhyen jatkeen avulla. Öljylamput sekä valaisivat pyhäkköä että toivat kulttimenoihin salaperäistä hämyä. Pappien joukossa oli erityisiä lampunkantajia ja -sytyttäjiä, ja 300-luvun jälkipuoliskolta säilyneessä kalenterissa mainitaan lykhnapsia -juhla eli lamppujen sytyttämisen juhla 12. elokuuta.
100-luvun loppu–200-luku.
Harpokrates (Inv. 3488)
Walter Sjöberg 1911
K 7,2 cm; maks. L 4 cm
Figuriini on tehty etu- ja takamuotilla, se on poikki polvien yläpuolelta. Puolialastoman ja pulleavatsaisen poikalapsen oikeasta olkapäästä alkaa läpileikkaukseltaan soikea kahva, joka sekin on poikki. Sen etupuolelle on muotoiltu kevyesti kämmen, jonka sormet osoittavat kohti kasvoja. Vasemmassa kyynärtaipeessa on punottu runsaudensarvi, jossa on pyöreitä hedelmiä. Pojan kaularenkaan keskellä on käpyä muistuttava koriste, josta ulottuu nauha napaan asti. Pyöreisiin kasvoihin on hahmoteltu paksut huulet, pieni nenä, silmät pupilleineen ja kulmakarvoineen sekä otsatukka. Päässä on huppua muistuttava päähine.
Figuriini esittää lapsijumala Harpokrateesta, egyptiläisittäin Horusta, jonka laajaan toimintapiiriin kuuluivat aurinko ja kuu, maanviljelyn ja kotien suojelu, ihmisten ja kotieläinten hedelmällisyys sekä tehokkuus pahaa silmää vastaan. Hänen erityisiä tunnusmerkkejään olivat runsaudensarvi ja oikean käden sormi osoittamassa kohti suuta. Harpokrates oli erittäin suosittu Ptolemaios-sukuisten hallitsijoiden Egyptissä (305–30 eKr.) ja koko roomalaismaailmassa; kultti liittyi yleensä hänen vanhempiensa Serapiksen ja Isiksen palvontaan.
100-luku–200-luku.
Naisen pää (Inv. 4176:2)
Walter Sjöberg 1913. Hautalöytö Trieristä.
K 3,5 cm; maks. L 4,2 cm
Muoteilla vaaleanpunaisesta savesta tehdyssä päässä on valkoista pohjamaalia kasvonuurteissa ja leuassa, vasemmassa poskessa vaaleanpunaista, hiuksissa paikoitellen mustaa ja kermankeltaista. Hahmon kasvot ovat soikeat, niissä on suuri kotkannenä, leveät paksut huulet, suurehkot silmät ja huomattavat kulmakarvat. Hiukset ovat keskeltä jakauksella, ohimoilla ja niskassa on taidokkaat kiharat, nutturalle kootut hiukset on peitetty huivilla.
Tällaiset groteskeiksi kutsutut figuriinit olivat humoristissävyisiä karikatyyrejä, joiden erityispiirteitä liioiteltiin. Ne esittivät usein näyttelijöitä ja viittasivat joko suoraan suosikkinäyttelijään tai välillisesti Dionysos-Bacchus -jumalaan, joka oli teatterin, viinin ja kuolemanjälkeisen elämän suojelija. Ne olivat luonteeltaan myös pahaa silmää karkottavia.
Groteskifiguriineista on usein säilynyt vain pää, jonka myöhemmin uskottiin eniten kiinnostavan keräilijöitä. Ehyinä ne olivat 10–20 senttimetrisiä, niitä on löydetty kaikkialta Välimeren alueelta ja erityisen suosittuja ne olivat antiikin aikana Egyptissä ja Smyrnassa (nyk. Izmir Länsi-Turkissa).
Porvoon naisenpään roolihahmo on antiikin aikaisessa roomalaiskomediassa voinut olla prostituoitu, latinaksi meretrix, jolle oli ominaista juuri taidokas kampaus ja mieltymys sahraminkeltaiseen väriin. Kampaus muistuttaa erityisesti 100-luvun alkupuolen muotia, joka tunnetaan roomalaisista keisarinnamuotokuvista.
100-luku.
Ushabti (Inv. 7191)
Ei saantitietoja
K 3,8 cm; L 2,4 cm; S 1,4 cm
Fajanssista tehdyn hahmon lasitus on vaaleanvihreää, vain ylävartalo on säilynyt. Ristiin asetetuissa käsissä on kuokka ja hakku, johon on kiinnitetty vasemmalla olalla siemenpussi. Kasvot ovat pyöreät ja selväpiirteiset, leuassa on seremoniallinen tekoparta. Kasvoja kehystävä peruukki ulottuu takana yläselkään ja rajautuu selkäpuolelle muotoillun pilasterin yläosaan, jonka kohdalta figuriini on rikkoutunut.
Muumioita muistuttavat ushabtit olivat egyptiläisiä hautafiguriineja, vastaajahahmoja, joita tehtiin eri materiaaleista yli kahdentuhannen vuoden ajan. Ne olivat tavallisesti 10–25 senttimetriä pitkiä. Ushabtien tehtävänä oli avustaa vainajaa tuonpuoleisessa elämässä ja niihin oli usein kirjoitettu ohjeita, joskus vainajan nimikin. Vainajan palvelijoina ja ruumiillisen työn tekijöinä niiden lukumäärä haudassa saattoi parhaimmillaan kattaa vuoden kaikki päivät. Ptolemaiosten ajan (305–30 eKr.) jälkeen ei ushabteja enää valmistettu. Skarabeiden ohella ne ovat Egyptin runsaslukuisimpia muinaisesineitä, joihin aletiin kiinnittää huomiota Napoleonin sotaretken jälkeen 1800-luvun alussa. Ne olivatkin pitkään suosittuja matkamuistoja.
600–30 eKr.
Ote Leena Pietilä-Castrénin artikkelista Lahjoitusesineitä antiikin maailmasta (2023).