Antiikin aikana luonnonvaloa höydynnettiin mahdollisimman paljon ja kesällä tunnit olivat talven tunteja pitemmät. Keinovaloa kuitenkin tarvittiin; etruskit ja roomalaiset valaisivat pitkään soihduilla ja kynttilöillä, mutta alkoivat 200-luvun kuluessa eKr. hyödyntää kreikkalaisten tapaan öljylamppuja. Ne olivat pienikokoisia ja tehtiin yleensä savesta. Lampun osat ovat öljysäiliönä toimiva vartalo, nokka, jonka aukosta johdettiin villasta tai kasvikuidusta tehty sydänlanka säiliöön, ja usein kahvakin käsittelyn helpottamiseksi. Ohennetulla savilietteellä lamppu silattiin tiiviiksi. Polttoaineena käytettiin joko oliiviöljyä tai eläinrasvaa, johon oli sekoitettu tervaa tai rikkiä polttoajan pidentämiseksi. Lamppujen muodot kehittyivät ajan myötä avoimista suljettuihin. Ne tehtiin aluksi käsin, sitten dreijalla ja roomalaisajalla ensimmäisen esikristillisen vuosisadan lopulta lähtien pääasiassa kahdella muotilla, säiliö eli alaosa ja kansikiekko eli yläosa erikseen. Kannen kiekko-osassa oli reikä säiliön täyttämistä varten ja kiekko koristeltiin usein korkokuvin, jotka juontuivat antiikin mytologiaan, suosittuja olivat myös gladiaattorit, eroottiset aiheet ja lopulta kristillinen kuvamaailma. Muottien käyttöönoton ja lähes teollisen lampunvalmistuksen kanssa samanaikaisesti alkoivat tekijät myös signeerata tuotteitaan. Lamppumuotteja oli helppo kuljettaa paikasta toiseen, joten lampun löytöpaikka ei aina ole sen valmistuspaikka.
Paikat, jonne päivänvaloa ei riittänyt, tarvitsivat valaistusta – kodit, erilaiset kokoontumispaikat gymnasiumeista kylpylöihin, temppelit ja ilotalojen kammiot. Kreikkalainen komeadiakirjailija Aristofanes (n. 450–385 eKr.) antaa näytelmänsä Naisten kansankokous alussa (Ekklesiazousai 1–20) sankarittarensa puhella lampulleen jokapäiväisenä tarvekaluna ja vaiteliaana ystävänä, joka valon sammuessa unohtaa intiimitkin salaisuudet. Myös vainajille annettiin lamppuja mukaan Manalan hämärään, ja ne kuuluivat myös hautaamisen jälkeisiin rituaaleihin.
Apostolien tekojen mukaan (20:7-8) kristityt korostivat lampuilla ehtoollishetken tärkeyttä, ja katakombeista, maanalaisilta hauta-alueilta, niitä on löydetty runsaasti. Varhaiskristillisenä aikana katakombit olivat tärkeitä kokous- ja hiljentymispaikkoja lamppujen ja niiden kuva-aiheiden symboloidessa myös pelastusta henkisen pimeän karkottajina. Käytännön tasolla lamput valaisivat sekä katakombien käytäviä että merkittävien vainajien leposijoja seinämaalauksineen ja pyhine kuvineen.
Poltetusta savesta tehtyjä öljylamppuja lahjoittivat Porvoon museolle Weckströmin pariskunta ja Walter Sjöberg. Weckströmien lampuista ainakin toinen oli peräisin Rooman katakombeista.
Myöhempi hovioikeudenneuvos, Helsingissä syntynyt Karl Alexander Weckström (1832–1905) oli toiminut Porvoossa raatimiehenä 1860–1862. Hänen vaimonsa Leontina o.s. Krause (1839–1908) oli syntyisin Tukholmasta. Pariskunta teki 1900-luvun alussa runsaasti muitakin lahjoituksia Porvoon museolle.
Lamppu (Inv. 1161)
K. A. Weckström 1905. Rooman katakombeista.
P 9,3 cm; K 2,5 cm; L 6,7 cm;
pohjan H 4,2 cm; säiliön H 6,3 cm
Pyöreän lampun nokka on sydämenmuotoinen ja kansikiekon kuva-aiheena on Diana-jumalatar. Hänellä on jousi ojennetussa vasemmassa kädessään, oikealla hän ottaa nuolta kotelosta ja vaatteena on lyhyt kitoni. Enkrustaatio eli aikojen kuluessa lampun pintaan muodostunut epäorgaaninen aines peittää muut mahdolliset yksityiskohdat. Roomalainen Diana, kreikkalaisten Artemis, oli monipuolinen jumalhahmo Kuun, villin luonnon, metsästyksen ja erityisesti naisten ja synnytyksen suojelijana. Lamppu voisi näin liittyä naisen hautaan tai naispuoliseen haudalla kävijään.
100-luku.
Lamppu (Inv. 2724)
Leontina Weckström 1907
P 10,5 cm; K 2,5 cm; pohjan H 5,0 cm; säiliön H 7,5 cm
Pyöreän lampun uurrerenkaalla korostetussa pohjassa on kirjoitus PONSTE. Kuva-aiheena on gorgoneion eli Medusan, naispuolisen hirviön, pää. Pyöreitä kasvoja kehystävät pitkänomaiset rullakiharat ja ilme on tuikea. Tunnusomaiset siivet on nostettu pään yläpuolelle ja käärmeet solmittu leuan alle. Medusan ajateltiin karkottavan pahaa silmää, ja se oli suosittu kuva-aihe kautta antiikin.
Pohjassa oleva piirtokirjoitus on kolmiosaisen roomalaisen nimen (etu-, suku- ja lisänimi) lyhennetty muoto ja avattuna M(arcus) Pon(tius) Ste(phanus). Kyseessä lienee Keski-Italiassa 100-luvun mittaan työskennellyt lampuntekijä, jonka leimaamia tuotteita tunnetaan myös Napolista, Palermosta ja Sardiniasta.
100-luku.
Lamppu (Inv. 3486)
Walter Sjöberg 1911
P 8,8 cm; K 2,6 cm; pohjan H 3,7 cm; säiliön H 6,2 cm
Pyöreävartaloisen lampun pohjaan on uurrettu rengas, jonka keskellä on kirjoitus EROTIS. Kansikiekon kuva-aiheena on vasemmalle hyppäävä urosleijona alapuolellaan kivinen maastoviiva. Täyttöaukko on eläimen alapuolella ja maastoviivan alapuolella on pieni ilma-aukko.
Rooman seudulla tunnettu lampuntekijä oli joko kreikkalaista sukujuurta tai ottanut kreikkalaisvaikutteisen cognomenin eli lisänimen, käytännössä kutsumanimen, Eros, pienen nuolia ampuvan rakkaudenjumalan mukaan. Hän signeerasi tuotteitaan nimen latinalaisella genetiivimuodolla, Erotis = Eroksen (tekemä) lamppu. Kuva-aiheena oleva leijona liittää sen suosittuihin gladiaattoriaiheisiin.
N. 80–150.
Lamppu (Inv. 3485)
Walter Sjöberg 1911
P 7,5 cm; K 2,0 cm;
pohjan H 4,2 cm; säiliön H 5,1 cm
Kalpeanruskeasta savesta tehty pyöreä lamppu on lähes kokonaan enkrustaation peitossa. Kiekko on koristelematon. Lyhyt nokka on sydämenmuotoinen ja kahva kaksiuurteinen.
Tällaisia yksinkertaisia lamppuja tehtiin Keski-Italiassa ja Rooman seudulla, joissa etruskitkin olivat aikaisemmin vaikuttaneet. Sjöbergin välittämän tiedon mukaan lamppu oli peräisin etruskihaudasta. Etruskeja on tässä yhteydessä ehkä pikemmin käytetty antiikkisen tai muinaisen synonyyminä. Lampun aikajana tekee nimittäin etruskialkuperän mahdottomaksi, sillä etruskien sulautuminen roomalaisiin ja muihin itaalisiin heimoihin oli tapahtunut jo paljon ennen lampun myöhäisantiikin aikaan sattuvaa tekoajankohtaa
200-luku–400.
Lamppu (Inv. 23-7:2)
Walter Sjöberg 1923
P 7,5 cm; K 2,9 cm;
pohjan H 2,6 cm; säiliön H 5,2 cm
Perusmuodoltaan pyöreävartaloinen lamppu on tehty ilmeisen kuluneilla muoteilla tai toisesta lampusta otetulla muotilla, ja kahva on painettu osittain hartian sisään. Hartiaosan identtiset korkokuvat esittävät Athene-jumalattaren päätä profiilissa oikealle ja tunnusomaisessa koristeellisessa kypärässään, sekä pöllöjä symmetrisesti pään kahden puolen. Lampun oikeassa puoliskossa, Athenen vasemmalla puolella on kreikan kirjain Α (alfa) ja oikealla puolella Θ (theta), kun taas vasemmassa puoliskossa, jumalatarhahmon oikealla puolella on ehkä vielä Η (pitkä e). Pohjarenkaan sisällä on lisää kreikkalaisia kirjaimia kolmessa rivissä:
- Ylinnä: Α Α Λ (alfa, alfa, lambda)
- Keskellä: Π Ο Λ Ο Ν (pii, omikron eli lyhyt o, lambda, omikron, nyy)
- Alinna: Ι Ο Σ (iota, omikron, sigma)
Tätä lamppua jossakin määrin muistuttavat lamput yleistyivät 100-luvun kuluessa ja olivat suosittuja aina 300-luvun lopulle. Hartian kuva-aihe ja kreikkalaiset kirjaimet AΘ (Ath) ja etenkin AΘE (Athe) lyhennettynä sanasta Athenaion, ateenalaisten, viittaavat Ateenan kaupunkiin ja sen suojelusjumalattareen Atheneen, jonka tunnuseläin oli pöllö. Lampun pohjassa oleva nimi lienee tarkoitettu viittaamaan lampuntekijään nimeltä Apolonios, mutta kreikan kielessä pitäisi jälkimmäisen omikronin sijasta kuitenkin olla Ω (omega eli pitkä o). Tämänniminen tunnettu lampuntekijä signeerasi lamppujaan sekä nimensä nominatiivi- että genetiivimuodossa ensimmäisen esi- ja jälkikristillisen vuosisadan Ateenassa. Yleisvaikutelman kömpelyys, enkrustaatiota muistuttava lisävärin käyttö uurteissa, tunnuspiirteiden ajalliset poikkeavuudet ja lopulta virheellinen kreikkakin luokittelevat lampun uudistuotteeksi.
Lamppu (Inv. 4176:1)
Walter Sjöberg 1913. Trieristä.
P 9,8 cm; K 3,2 cm;
pohjan H 4,0 cm; säiliön H 5,0 cm
Pyöreän ja tasapohjaisen lampun nokka on venytetty, kiekko ja nokka on rajattu paksulla kohoviivalla. Kuva-aiheena on teatterinaamio, josta hahmottuvat silmäkuopat, nenä ja suu.
Tämä lampputyyppi luotiin Pohjois-Italian työpajoissa noin vuonna 80. Se pysyi laajoilla alueilla pitkään suosittuna paikallistuotantona, jota tämäkin lamppu löytöpaikkansa perusteella edustaa.
100–200-luku.
Lamppu (Inv. 4176:4)
Walter Sjöberg 1913. Trieristä.
P 6,5 cm; K 1,9 cm;
pohjan H 3,0 cm; säiliön H 4,7 cm
Lampun pohja on korostettu uurrekehällä, jonka keskellä on roomalainen I ja nokan alapuolella latinalainen risti. Hartiassa on tyylitelty kasviköynnös ja nokka on rajattu voluuttikaarilla. Kiekon kuva-aiheena on parrakas mies rintakuvana, jonka alapuolella on kotka siivet levitettyinä. Lamppumuoto periytyy keisari Claudiuksen aikaan (41–54), kehittyi hyvin suosituksi kahdella seuraavalla vuosisadalla koko Rooman keisarikunnassa ja tunnetaan satunnaisesti vielä 400-luvultakin. Kuva-aihe liittyy Zeukseen, Kreikan olympolaisista jumalista tärkeimpään ja latinalaistettuna Juppiteriin, jonka tunnuseläin oli kotka. Siitä kehittyi ajan mittaan myös kristillinen symboli ja yhdessä nokan alla olevan ristikuvion kanssa lamppu lienee kuulunut kristitylle vainajalle.
100–300-luku.
Walter Sjöbergin lahjoittamista lampuista kaksi on Trieristä. Kölnin tapaan se kasvoi antiikkisen kaupungin päälle Mosel-joen rannalla paikkaan, joka ennen ajanlaskun alkua oli ollut treverien kelttiläisheimon hallussa. Roomalaiset perustivat oman kaupunkinsa noin vuonna 17 eKr. antaen sille nimeksi Augusta Treverorum, Treverien majesteettinen kaupunki, Rooman ensimmäisen keisarin Augustuksen kunniaksi. Se oli Rooman valtakunnan suurimpia Alppien pohjoispuolisia kaupunkeja, josta Konstantinus Suuren ja hänen äitinsä Helenan vaikutuksesta kehittyi myös tärkeä kristinuskon keskus.
Ote Leena Pietilä-Castrénin artikkelista Lahjoitusesineitä antiikin maailmasta (2023).