Ville Vallgren

Kuvanveistäjä Ville Vallgren lahjoitti Porvoon museolle 1920-luvulla tuotantoaan ja työvälineitään. Kokoelma on täydentynyt myöhemmin. Kokonaisuuteen kuuluu 230 teosta, veistoksia, pienoisveistoksia ja taide-esineitä sekä Leppävaaran ateljeen kalusteita. 

Porvoossa kasvanut kuvanveistäjä Ville Vallgren (1855–1940) aloitti 15-vuotiaana arkkitehtuuriopinnot Helsingissä, mutta vaihtoi kuvanveisto-opintoihin Pariisissa vuonna 1877. Siellä hän toimi keskellä taidemaailman ajankohtaisia virtauksia. Vuosia myöhemmin Vallgren palasi työskentelemään Suomeen ja Leppävaaraan, jossa hän asui ja työskenteli. 

Naishahmot Madonnoista tanssijattariin olivat Vallgrenin rakkaimpia aiheita. Myös voimakkaat tunteet, kuten ilo ja suru olivat tärkeitä teemoja. Myös uskonnollisilla aiheilla ja hautamuistomerkeillä on merkittävä osuus Vallgrenin tuotannossa. 

Ville Vallgren on Porvoon museon valtakunnallinen tallennusvastuualue museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkostossa (TAKO).

Palvelupyynnöt

Tutustu myös

Helga Sonck-Majewski

Kokoelmassa on kukkamaalauksia ja muotokuvia, mutta Sonck-Majewskin tuotanto sisältää myös grafiikkaa kuten Vanha Porvoo -aiheisia puupiirroksia.

Johan Knutson

Porvoon museon kokoelmiin kuuluu Johan Knutsonin maalauksia, piirustuksia ja grafiikkaa, sekä useita kansallisrunoilija J. L. Runebergiin liittyviä teoksia.

HannaFrosterusSegerstrale-Ellen_ja_Ingrid

Hanna Frosterus-Segerstråle 

Porvoon museon kokoelmissa on Frosterus-Segerstrålen maalauksia, sekä piirustuksia ja luonnoksia. jotka museo sai lahjoituksena taiteilijan suvulta vuonna 2009.

Albert_Edelfelt_11_2022_jari_nieminen_02

Albert Edelfelt

Kokoelmassa on taiteilijan maalauksia, luonnoksia, grafiikkaa, työvälineitä sekä laaja henkilöhistoriallinen aineisto. Museon esinekokoelmassa on myös runsaasti taiteilijalle ja tämän perheelle kuuluneita esineitä.